ALUEVAALIT 2025
Aluevaltuusto on hyvinvointialueen korkein päättävä elin. Aluevaltuusto päättää, millaisia palveluja alueella tarjotaan aina ensi parkaisusta elämämme viimeisiin vaiheisiin. Pohjanmaan hyvinvointialueen aluevaltuustoon valitaan on 59 valtuutettua.
TEEMA nro 1: Jonoissa ei kukaan parane
Jokaisen suomalaisen on voitava luottaa siihen, että hän saa tarvitsemansa hoidon ja hoivan oikea-aikaisesti, sujuvasti, turvallisesti. Palvelut tulee suunnitella vastaamaan ihmisten – ei hallinnon – tarpeita. Tärkeintä on, että ihminen saa palveluita silloin, kun niitä tarvitsee. Sillä ei ole merkitystä, tuottaako palvelut hyvinvointialue, yritys tai yrittäjä vai järjestö. Mikäli palveluresurssit ovat tehokkaassa käytössä ja jonot kasvavat liian pitkäksi, on asiakasmäärien vaihtelua mahdollista hallita palvelusetelin ja yksityisten terveydenhuollon palveluntarjoajien avulla. Hoitoon pääsyssä prioriteettinä tulee olla resurssitehokkuuden (jatkuvasti töitä) sijaan virtaustehokkuus (asiakkaan saama arvo eli hoitoon pääsy).
Perinteisen asioinnin kynnyksen madaltamiseksi sote-keskusten aukioloaikoja tulee laajentaa iltaisin ja viikonloppuisin. Näin varmistetaan, että palveluita saa oikea-aikaisesti ja oikeassa paikassa sekä vähennetään päivystysten ruuhkaa. Epätietoisuus siitä, milloin hoitoon pääsee, on potilaalle kohtuutonta. Jonotilastot tulee avata julkisiksi - käytännöksi pitää ottaa, että potilaalle kerrotaan aina muiden sairaaloiden jonotilanne, ja potilaan niin halutessa hänet ohjataan sairaalaan, jossa jono on lyhyempi.
TEEMA nro 2: Vain hyvinvoiva henkilöstö voi ylläpitää muiden hyvinvointia
On tärkeintä, että ammattilainen on toimintakykyinen ja voi hyvin. Sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluita tehdään ihmiseltä ihmiselle. Jos työntekijät eivät voi hyvin, palvelut kärsivät, eikä työpaikka houkuttele uusia ammattilaisia. Työpäivässä pitää olla aikaa tehdä työt hyvin ja eettisesti. Tavoitteena ei ole, että sama henkilöstömäärä tekee aina vain enemmän. Ei pidä juosta entistä nopeammin, vaan valita lyhyempi reitti perille. Tekemisen tavat pitää uudistaa sellaisiksi, että osaajia on tehtävien kannalta riittävästi. On välttämätöntä, että hyvinvointialueet panostavat työhyvinvointiin, hyvään johtamiseen, toimintatapojen kehittämiseen, kannustaviin urapolkuihin ja palkkausjärjestelmän kannustavuuteen.
Hyvässä työpaikassa henkilöstöä on riittävästi. Huolehditaan, että hyvinvointialueen työntekijät voivat keskittyä osaamistaan vastaaviin työtehtäviin. Henkilöstölle pitää olla mahdollisuuksia riittävään lisä- ja täydennyskoulutukseen. Rekrytoidaan myös ulkomailta sosiaali- ja terveysalojen koulutettuja työntekijöitä ja varmistetaan heille riittävä kielitaito ja suomalaisten työkäytäntöjen hallinta.
TEEMA nro 3: Teknologinen kehitys ja uudet innovaatiot
Palvelut on rohkeasti nykyaikaistettava uudelle vuosituhannelle. Uusia innovaatioita on käytettävä ennakkoluulottomasti koko järjestelmän, palveluiden ja hoidon kehittämiseen. Toisin sanoen, tulee siirtyä hallintokeskeisyydestä ihmiskeskeisyyteen hyödyntämällä nykyistä vahvemmin tietoa, teknologiaa ja tekoälyä. Tiedon on liikuttava sujuvasti järjestelmissä ja niiden välillä. Hyvinvointialueiden tietojärjestelmien rakentamisessa tietoturvallisuuteen on kiinnitettävä erityisen tarkkaa huomiota.
Teknologinen kehitys ja uudet innovaatiot tarjoavat valtavia mahdollisuuksia parantaa palveluiden saatavuutta ja laatua. Digitaaliset ja liikkuvat palvelut ovat keino parantaa merkittävästi hoitoon pääsyn sujuvuutta. Esimerkiksi lääkäreiden ja hoitajien etävastaanotot voivat helpottaa potilaiden arkea, vähentää kustannuksia sekä lisätä ihmisten tasavertaisuutta. Digitaaliset palvelut helpottavat arkea, kun lääkärin juttusille pääsee videoyhteydellä vaikka kotisohvalta. Näin kasvokkain asioimiseen vapautuu enemmän aikoja niille, joille digitaalisten palveluiden käyttäminen ei ole vaihtoehto.
Palveluiden täytyy toimia myös silloin, kun ei halua tai pysty käyttämään digitaalisia palveluita. Siksi pitää olla tarjolla kasvokkain annettavaa hoitoa ja palveluohjausta. Palvelut tulee rakentaa niin, että esimerkiksi näkö- tai kuulovammaisuus eivät muodosta estettä palveluihin pääsemiselle.